sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Heaven and Hell - marinaadi ja dippi!

Lekalta on kärtetty dippiä ja marinaadia... Sitä saa mitä tilaa! Pari päitystä samana päivänä korvannee muutaman päivän hiljaisuuden...


Marinointi on taito, joka kannattaa opetella. Suomessa harvoin saa kaupasta valmiina niin mureaa lihaa, että se sulaa suuhun, joten marinaadilla pystyy tekemään ihmeitä. Mitä tahansa marinoi, kysymys on pitkälti oman maun mukaan tekemisestä. Improvisointi on tässäkin kaiken A ja O. Muutama marinaadi esimerkki kuitenkin ja koska lukijan toiveena oli Black Sabbathin Heaven and Hell, tehdään yksi taivaallinen ja yksi helevetillinen marinaadi ja perään dipit. Eiköhän näillä lähde. \,,/


Taivaallinen marinaadi ja ainekset: Toimii niin kanalle kuin possullekin
1dl oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
4 valkosipulinkynttä murskattuna tai pieneksi hienonnettuna
1dl olutta
1,5tl suolaa
1rkl pippurisekoitusta (tai musta, rosé ja viherpippurirouheita)


Sekoita ainekset astiassa tai isossa paisto/minigrip/pakastepussissa, lihat perään ja yön yli jääkaapissa. 


Helevetillinen marinaadi ja ainekset: Edelleen sekä kanalle, että possulle plus naudalle
1dl oliiviöljyä
2tl sitruunamehua
1/2dl colaa (coca tai pepsi. EI light)
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1rkl tulista chilirouhetta (tai jotain jynkkyä chilikastiketta) saa laittaa enemmänkin jos naama kestää.
1tl mustapippurirouhetta


Sekoita kuten yllä.


Taivaallinen dippi:
2prk kermaviiliä
1rasia creme bonjourin aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
2tl curry
1tl tandoorimauste
1tl mustapippurirouhe


Sekoita keskenään, anna vetäytyä jääkaapissa tunti ennen nauttimista.


Helevetillinen dippi:
2prk kermaviiliä
1 rasia jotain chilituorejuustoa (jos ei löydy niin valkosipulijuustokin toimii)
1rkl tulista chilikastiketta
ripaus valkopippuria
ripaus cayannea


Sekoita, maista, lisää chiliä, maista, jos ok, laita jääkaappiin tunniksi, jos ei, lisää chiliä. \,,/


Ei muuta kuin lihaa piiloon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Avaa sanainen arkkusi... Leka tsekkaa kommentit kun ehtii moshaukseltaan ja ruoanlaitolta! Kiitos jo etukäteen!