Wokkia Kunnianarvoisan "Suuren Vasaran" malliin

"Ripaus tätä ja ripaus tuota. Sitten 12,4 minuuttia vasempaan pyöritellen, jonka jälkeen 1,24h hengittämättä. Kolme kopautusta lusikalla omaan reiteen ja sipaisu 23 asteiseen uuniin jossa... ... ..."  ARGH!!!!

Kuka oikeasti jaksaa edes yrittää puoliakaan resepteistä, joita suositellaan milloin minkäkin "propagandamarkettiketjun" julkaisuissa. Viime aikoina on alkanut pursuamaan mitä monimutkaisempia reseptejä itämaalaisen ruoan tekemistä varten... Miksi? Ne jotka ovat käyneet esimerkiksi Thaimaassa, tietävät ettei paikallinen eväs todellakaan ole monimutkaista. 

Jotta päästään autenttiseen oloon, laita stereot niin kovalle, että naapurilla vetää silmät vinoon ja huuto häipyy itämaalaistyyliseksi kimitykseksi jonnekin taustalle. Yhtiömme suosittelee täksi vienoksi ruoanlaiton taustamelodiaksi Machine Head:in rallia Ten Ton Hammer. Kunnianarvoisa Suuri Vasara indeed.

Ainekset:

1 pussi ihan mitä vaan Wok vihanneksia

400g possua, kanaa tai katkarapuja, päätä kuule ihan ite.

1 pkt (250 g) munanuudeleita

öljyä

chilirouhetta (tai vaikka sweetchili kastiketta)

curryä

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä

3rkl soijasoosia (tai vaihtoehtoisesti 5 rkl mustapapukastiketta JOS haluaa kikkailla)

(2 rkl Thaimaalaista kalakastiketta. Jos ei löydy kaapista niin ei ole pakollinen.)

1/2 lime tai sitruuna

Valmistus:

Täräytä öljyä pannulle ja junttaa samaan satsiin valitsemasi lihaisat ainesosat, sekä puolirenkaiksi leikattu sipuli ja 1 valkosipulin kynsi hyvin ohuina siivuina. Lisää omavalintaista curryä (3-4 kunnon ripausta). Sulattele lämpimän veden alla wokkivihannekset, lisää pannulle ja anna ottaa lämpöä muun sössön seassa. Lisää chiliä kauttaaltaan kevyesti. (tässä vaiheessa mustapapukastike jos löysit). Purista toinen valkospipulin kynsi satsiin, pienennä levyn lämpö minimaaliselle ja jätä tekele muhimaan. Laita nuudelit kiehumaan - mielellään hiukan pienittynä - ja kun ovat kypsiä sen parin minuutin päästä, lisää paistokseen. Lisää soija (ja kalakastike). Raasta hiukan limen ylintä kuorta ruoan päälle ja purista sekaan puolikkaan happamuushedelmän mehut. Anna muhia vielä n 5min. Tunge kohti tauluasi. Eikä tarvi jumankauta seistä puolta vuorokautta keittiössä, että saa evästä joka etäisesti tuo mieleen itämaiden ilot... \,,/

Ruokablogin genesis...

Mikä perkele siinä on, että media on täynnä epärealistisia kokkausohjelmia? Miltei kaikki pöperönvääntäjät ovat joko fitneskunnossa olevia beibejä, tai langanlaihoja, pepsodenthymyisiä miehiä, joiden ei ikinä uskoisi edes maistaneen omia pöperöitään. Ruoat ovat pieniä piperryksiä ja ”mukavan kevyitä". Who cares? Eikös joku ole joskus sanonut, ettei laiha kokki voi olla hyvä kokki. Toinen epäkohta on tämä jumalaton hössötys kolestroolista, siitä mikä milloinkin aiheuttaa syöpää, painoindekseistä ja ”vaihtoehtoruoasta”. Eihän tofu  ole mikään vaihtoehto vaikka toisena olisi itsemurhan yritys puisella voiveitsellä.

Kun jokunen vuosi takaperin kävelin ulos paikallisesta S-Marketista aivan joulun alla ja olin juuri vaipumassa nirvanaan - ajatuksissani pyörivän joulukinkun vuoksi - joku tumppasi käteeni flaierin. Nostaessani katseeni näin yhden näitä ”vegetaristi/pasifisti/*insert-omavalintainen-isti-here* tyttöjä, jotka näyttävät siltä kuin olisivat hypänneet pelastusarmeijan ylijäämävaateläjään ja katsoneet mitä jää päälle, kun nousee ylös. Kyseinen neito yritti hymyillä, (moisen lävistysmäärän kanssa näytti lähinnä pelottavalta) ja kertoi minulle, että flaierissa on paremman joulun resepti. Tsuumasin katsettani kyseiseen läpyskään ja luin.

Defenssimekanismini paukahtivat varmasti päälle noin nanosekunnissa, sillä en enää edes muista mikä käsittämätön tofu/soijarouhe/muu viherpiperrysresepti lapulla oli, millä olisi muka voinut korvata kinkun. Sallikaa minun hymyillä kyyneleiden läpi. Mikään ei voi korvata sitä ihanaa rasvan tirinää ja suussa sulavaa elämystä, jonka yön yli paistunut kinkku ensipuraisulla makunystyröille tarjoaa.

Menin sanattomaksi ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Hetken toivuttuani annoin myslinmupeltajalle flaierinsa takaisin ja siinä mukana viisi euroa, joilla voisi tehdä testin hakemalla palvelutiskiltä siivun kinkkua ja verrata sitä ekoruokaansa. Poistuin paikalta ja yritin päästä takaisin kinkkupäiväuneeni...

Jos joudun elämään elämääni siten, että kesällä grillaan salaatinlehtiä, tai vaihtoehtoisesti nautin suussasulavasta kyljenpalasta hyvän olusen kera, kumman valitsen? Herkullisia makuja tarjoava elämä muutamaa vuotta lyhempänä, vai kituminen parsaa pureskellen. Onko tuo nyt valinta lainkaan...

Oma sixpäkkini on jo aikaa sitten muuttunut tynnyriksi, joka tuosta vyötäröltä tuskin äkkiä häviääkään. Pidän aivan liiaksi hyvästä ruosta ja juomasta. No, se on elämää. Monipuolinen ruokailu on avainsana. Kyllä ne salaatitkin ruokaa ovat ja hyvääkin sellaista, kun hiukan käyttää päätään, mutta liika on liikaa kaikessa. Ääripäät eivät ole välttämättä kohdallaan missään asiassa, joten pyrin näissä kirjoituksissa ottamaan kultaisen keskitien. Tarkoittaa sitä, että kaiken herkullisen lihan seassa on hiukan kasvikunnan edustajiakin. =)

Tässä blogissa siis  käsitellään kerrankin ruoanlaittoa niin kuin se pitäisi suomalaisen Äijän näkökulmasta käsitelläkin. Metallia kuunnellen ja veitsenpainosta kädessä nauttien. Mukana on koko joukko  ruokia kaikkiin elämäntilanteisiin mitä Äijällä nyt eteen voi tulla. Illanistujaisista iskutilanteisiin ja siihen krapula-aamuunkin. Jos joku pahastuu näistä kirjoituksista, niin pahastukoon vapaasti. Suosittelen silti testaamaan edes muutamia reseptejä.;)

En toivota teille tässä vaiheessa ”ole hyvä” tai ”hyvää ruokahalua” kuten Suomessa niin tylsästi on tapana, vaan kuten Koreassa eli;  Syö paljon ja nauti ruoasta!

Harrastelijakeittiömestari Leka - Tanakoiden hevimiesten keittiöjärjestö