Taverna auringon alla - Ouzoa ja grekusalaattia

Yassou! Tämän päivityksen tyyli ei mene aivan siihen mitä yleensä kirjoitan, mutta koita kestää. Jos ei alustus kiinnosta, hyppää suoraan ruokaohjeen puolelle.

Olen tätä tekstiä pyöritellyt useaan otteeseen. Kirjoittanut sen ja poistanut heti luettuani, odotellut ja kirjoittanut uudelleen vain poistaakseni tekstin taas. Yksikään aiemmista ei tuntunut siltä kuten pitää, joten nyt kirjoitan vain ja ainoastaan niinkuin itse näen ja koen.

Plataniaksen maisemaa

Kreikka ja varsinkin Kreeta, on Lekan sydämessä omalla ainutlaatuisella paikallaan. Olen joskus naskalina käynyt siellä vanhempieni kanssa lomilla, mutta vasta omat aikuisiän vierailuni ovat saaneet minut palaamaan tuolle helmelle välimeren saarista yhä uudelleen. Sain aikanaan etuoikeuden asua siellä hiukan pidempäänkin työvuosinani ja muistot paikasta ovat upeita. Lämmin ja kirkas merivesi, leppeän lämpimät illat, kaskaiden siritys ja jäiden kilinä lasissa, bouzukimusiikki... Taas pukkaa matkakuumetta.

Taannoin lomaillessani Kreetan pohjoisrannikolla Hanian kupeessa, nautin suunnattomasti jälleen olostani. Ruoka, ilmapiiri, tuoksut, maisemat, historia, kulttuuri, ihmiset... Eritoten ihmiset tekevät Kreetasta Kreetan. Ystävällisiä, ylpeitä ("Emme ole kreikkalaisia, vaan kreetalaisia"), vieraanvaraisia ja avoimia. Näin paljon vanhoja tuttuja vuosien takaa jo ensimmäisien päivien aikana, mutta yhtä kohtaamista odotin mielenkiinnolla.

Kun Haniasta lähdetään ajamaan länteen päin, tullaan piakkoin Plataniaksen kylään. Kylän läpi voisi ajaa helpostikin, katsoen sen olevan vain yksi turistien valloittama rantakylänen, mutta pysähdys kannattaa silti. Kapea katu, joka lähtee aivan Plataniaksen keskusaukion vasemmalta puolelta nousemaan kohti vanhaa yläkylää, on jyrkän mäen ansiosta sangen hapokas suorite, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Itse yläkylä aivan mäen päällä on hieno paikka käydä vilkaisemassa ja palkita itsensä vaikka kylmällä Ouzolla tai Mythos oluella, mutta noin puolessa välissä nousua oikealla puolella tietä sijaitsee erinomainen pieni taverna, jota ei parane ohittaa. Rinteeseen tehty rakennus, suuri katettu terassi ja kyltti jossa lukee "Belvedere".

Taverna voisi olla mikä tahansa sadoista pienistä ravintoloista, joita saarella on, mutta yksi asia tekee siitä erityisen ja se on paikan omistaja Manolis. Vuosienkin jälkeen, kun astuin tuohon tavernaan, Manolis tuli keittiönpuolelta vastaan, katsoi hetken ja kun tunnistaminen pilkahti hänen silmissään, oli kuin olisimme edellisellä viikolla nähneet.

Manolis luotsaa ravintolaansa perheensä kanssa. Vaimonsa Helen, sekä heidän tyttärensä ja tämän mies ovat arjessa mukana - tarjoilemassa, ruokaa laittamassa, ihmisten kanssa juttelemassa ja ilmapiiriä ylläpitämässä. Todennäköisesti juuri tämä aito perheidyllli tekee Belvederestä ainutlaatuisen.

Helen ja Manolis

Manolis ei ole enää nuori poika - minkä jo harmahtuvista viiksistä hyvin huomaa - mutta hymy on kuin pojankoltiaisella. Joka aamu tämä teräspappa herää viideltä ja lähtee omalle pienelle maatilkulleen hakemaan tuoreet hedelmät ja vihannekset tarjottavaksi Belvederen vieraille. Sain yhtenä loma-aamunani etuoikeuden lähteä hänen matkaansa. Vanhalla - jo todellakin parhaat päivänsä nähneellä - lava-autolla ajelimme pieniä teitä jonnekin sisämaahan päin ja polkujen lopusta löytyi uskomattoman vehreä paikka. Keräsimme maasta salaatit ja juurekset, napsimme suoraan puista appelsiinit ja sitruunat, sekä tottakai todellisen "luomu"kanalan (eli kanat juoksentelivat pitkin poikin) kananmunat. Suomessahan tämä olisi tyssännyt jo siihen, ettei moista rangaistavaa toimintaa saa tehdä, koska muutama miljoona direktiiviä kieltää tällaisen. Aamun aikana Manolis hakee tuoreet lihat lihantuottajalta, kalat satamasta tai kalastajilta ja alkaa valmistella lounasajan sekä illallisen ruokia.

Annokset paikassa eivät ole ehkä ulkonäöllisesti viiden Michelintähden tasoisia (kuka niitä edes kaipaa), mutta aidon näköisiä, värikkäitä ja ennenkaikkea - käsittämättömän maukkaita raaka-aineiden tuoreuden vuoksi. Pitää toki ottaa huomioon, että Kreeta sijaitsee miltei parhaalla mahdollisella ilmastovyöhykkeellä maanviljelyn kannalta.

Juttelin paljon koko perheen kanssa ja kuulin kaikilta saman. Belvederessä ei tarjoilla mitään, mitä Manolis tai muut eivät itse söisi. Tällaista pitäisi ravintolakulttuurin olla Suomessakin, ainakin Lekan mielestä! Tuoreita raaka-aineita ja tunteella tehtyä sapuskaa!

Nykypäivänä matkaoppailta tai ainakin -toimistoilta on todennäköisesti turhaa kysellä ravintolasuosituksia jos haluaa syödä hyvin. Kuulin ikäväkseni, että suosittelukäytäntö on muuttunut. Ennen ohjattiin ihmisiä sinne, missä ruoka oli hyvää ja tiesi, että asiakas on tyytyväinen. Nyt esim. Plataniaksessa  suuret matkatoimistot pyytävät ravintoloilta jopa tuhansien eurojen "suosittelu"maksuja. Lamasta kärsivällä Kreetalla, on kyseessä järjettömän suuri summa rahaa. Keskustelin tästä Manoliksen kanssa, joka otti hörpyn punaviinimukistaan ja totesi; "Mieluummin käytän nekin rahat hyvän ruoan tekemiseen. Jos maksan tuollaisia summia, en pysty pitämään alhaista hintatasoa asiakkaille".

Jos menet käymään Kreetalla lomalla, käy Plataniaksessa ja Belvederessä. Uskon, ettet pety koska pääset maistamaan Kreetalaista ruokaa parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Kannattaa myös vilkaista viinilistaa, sillä tässä paikassa ei suukaan kuivu ja saatat löytää erinomaisia palanpainikkeita. Kerro vaikka terveisiä vanhalta pitkätukkaiselta ystävältä Suomen kylmyydestä.


Sitten ruokaan... Aiemmin olenkin jo kirjoittanut stifadosta ja tsatsikista, nyt sitten vuorossa vielä yksi todellinen perusruoka, eli Horiatiki - tai jonka suurin osa ihimisiä tuntee vain kreikkalaisena salaattina. Kreetalaisilta jos kysyy, niin tottakai kreetalainen horiatiki on se oikea. Todennäköisesti jokaisessa ravintolassa se tehdään eri tavalla, mutta tämä on minun oppimani...

Horiatiki - Kreikkalainen salaatti

Ainekset:
Iso pala fetajuustoa (...kyllä ne valmiiksipalastellutkin passaa, mutta osta aitoa fetaa, ei mitään halpakopiota)
2 kypsää tomaattia
1 vihreä paprika
1 makeahko sipuli (tai punasipuli, salotti... ihan mikä vain)
Puolikas kypsä kurkku
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
Punviinietikkaa
Basilikaa kuivattuna
Oliiveja oman maun mukaan (esim. Kalamata oliivit ovat erinomaisia)

Valmistus:

Nappaa laatikosta se terävin puukko, minkä suinkaan löydät ja ala riehua kasvisten kanssa. Kuori kurkku (kannattaa sillä salaatista tulee raikkaampi) ja veistele siitä puolensentin paksuisia viipaleita. Paprikasta hattu pois, siemenet pois ja siipaloi sekin joko renkaiksi tai puolirenkaiksi. Seuraavaksi käsittelyyn tomaatti, jonka lohkot itseäsi miellyttäviksi paloiksi (kreetalainen keittiö ei ole niin kovin tarkka valmistusmetodeiltaan). Seuraavaksi lähtee sipulista kanta, halkaise se ja silvo siitäkin puolirenkaita.

Ota iso lautanen tai muu sopivankokoinen astia. Kurkut pohjalle, paprikasiivut sen jälkeen, sipulia joka puolelle reilusti ja viimeiseksi tomaatinpalat. Ripottele päälle hiukan suolaa ja hiukan pippurirouhetta myllystä. Valele varovasti hiukan oliiviöljyä ja ripsottele punaviinietikkaa. Päälle murustele vielä feta kruunaamaan annos ja murskaa käsissäsi hyppysellinen basilikaa koko komeuden päälle. Siinä se. Ei ole vaikeata! Ruoanlaittomusiikkina toimii hyvin joko kreikkalainen kansanmusiikki tai vaikka kunnon grekuheviä kuten Emerald Sun:ia...

Tältä sen suurinpiirtein pitäis näyttää...

Kuten kreikassa toivotetaan hyvää ruokahalua - Kali oreksi!

Muutama tärppikuva loppuun. Ei lihansyöjänkään tarvi murehtia...

Jos haluaa kietaista lonkeron paikallisella tyylillä, kannattaa kokeilla mustekalaa.

 Belvederen suussasulava ja paikallisestikin kuuluisa Souvlaki - lihavarras

 Auringonlasku Belvederen terassilta... 

Nyhtöpossua ja kieltolaki!

Mortonomicon!

Leka on alkanut menettämään totaalisesti uskoaan ihmisyyteen, terveeseen järjen käyttöön ja päättäjien ammattitaitoon.

Esimerkkinä uusi kaavailtu alkoholilainsäädännön esitys, joka on sosiaalitanttamaista paluuta pimeälle keskiajalle. Anniskeluravintellit kiinni viimeistään kahdelta, veroa korkeammaksi, keppana alkoihin jne. Tämä kaikki kansanterveyden nimissä. Mutta mitenkäs Suomen valtio, ihmisten psyykkinen hyvinvointi ja työpaikat? Tuollaisella esityksellä ravintolat joutuvat pistämään pihalle puolet työntekijöistään, muusikonretaleet menettävät tienestejään, kuljetusala kärsii ja päivittäistavarakaupatkin menettävät tulojaan, joka johtaa silläkin puolella taatusti irtisanomisiin. Lisäksi jatkot yksityisasunnoissa varmasti lisääntyvät, joka taas puolestaan tuo mukanaan järjestyshäiriöitä, jo nyt vähäisen virkavallan riesaksi. Viinaralli heimoveljien luokse Viroon ottaa kipinää ja hyviä verotuloja kannetaan lahden taakse selkä vääränä. Tämäkö nyt on 2000-luvun Suomea?

Avautuminen tehty ja jottei verenpaine nousisi liiaksi, otetaan käsittelyyn tuo eläinkunnan jaloimpiin lukeutuva elukka, eli sika, jota lähdetään nyhtämään kuin verottaja pienyrittäjää konsanaan.

Rapakon takana - suurella ja mahtavalla Ameriikan maalla - on eväs joka Suomeenkin on viime vuosina vähitellen rantautunut. Pulled pork, eli härmäläisittäin nyhtöpossu, on suussasulava sapuska kovempaankin nälkään tai rapsakoihin illanistujaisiin.

Nyhtöpossu

Ainekset:

Köntti sian lapaa (oikeat koot lähtevät kilosta ylöspäin, tämä ohje 2kg:lle)

Vettä

Ruokosokeria 2rkl (tai ei moista kaapista löydy, juokseva hunajakin kelpaa)

Tavallista sokeria 2rkl

Paprikajauhetta 2tl

Kuivattua basilikaa 2tl

Cayannepippuria 1tl

Mustapippuria 1tl

Suolaa 2tl esim. meri/ruusu/kristallisuolaa (ei mitään jodioitua suolankorviketta)

Valkosipulijauhetta/rouhetta 1rkl

Worchester(shire)kastiketta 1rkl

Olutta sixpack

lisäksi itse laitoin 1tl jalopenojauhetta ja 1tl chilijauhetta (naga morich).

Valmistus:

Tämä ei todellakaan ole mikään pikaruoka, mutta varmasti koko vaivan arvoinen. Kaikki lähtee siitä, että laitat soimaan jotain southern style rokettia, kuten esim. ZZ-Top:pia, tai vaikka Texas Hippie Coalition:ia. Pitäähän sitä fiilikseen päästä.

Kaiva kaapin kätköistä astia johon voit tehdä maustesekoituksen. Toisin sanoen, otat kaikki kuivamausteet jotka listassa lukee ja ravautat astian pohjalle esim. lusikalla reippaasti sekoittaen, hiukan rouhienkin. Jos ei ruokosokeria ollut, valuttele hujana sekoitukseen viimeisenä ja sekoita hyvin. Jos haluat todella mukavan maun, annat potsin maustua jääkaapissa yön yli. Ellet, odota ainakin tunti, ennenkuin aloitat seuraavaa vaihetta.

Mausteseos odottamassa jatkoa

Uunivuoka on parhaimmillaan jos sen pohjalle saa ritilän, ellei moista löydy, täytyy taiteilla uuniritilän ja uunipellin kanssa. Tärkeätä on, ettei sika joudu lillumaan nesteessä vaan nauttii uunin saunamaisista lämmöistä ritilän päällä.

Herra sian lavan pitäisi olla otettuna huonelämpöön jo aikaa sitten ja uunin pitäisi olla noin 90 celsius asteessa. (HUOM! Jos uuni on vanha ja väsynyt, kuten kokkikin, kannattaa laittaa hiukan enemmän lämpöä, esimmäinen testiversio ei meinannut saavuttaa vaadittua sian sisälämpötilaa, koska uunini termostaatti ei alle satasen lämmöissä pitänyt kutiaan)

Lihaköntti ronskisti kouraan ja reippain, miehekkäin ottein alat taputella ja hieroa tekemääsi mausteseosta lihan pintaan. Pienellä hipelöinnillä ei tästä(kään) tule mitään, vaan idea on, että mausteseos todellakin pureutuu lihaan. 

Lätkäise liha ritilälle, kaada alla olevaan astiaan/pellille ihan reilusti vettä ja pullollinen olutta. Worcehsterkastikeet vielä käpälään ja taputtelet senkin viimeisenä läskielukan pintaan varovasti, ettet kuori mausteita pois. 

Tämän jälkeen pese kätesi HYVIN. Nimimerkillä: On se hyvää muttei itkun arvoista.

Vaikka kuola jo tässä vaiheessa suupielestä valuukin, malta mielesi ja laita liha uuniin. Uunin lämpötila on tosiaan 90. Vaikka possu voi olla kypsää jo miedommassakin, 90 astetta on se suorastaan maaginen raja, missä lihan rakenne vasta muuttuu helposti revittäväksi. Tässä siis ei oikein voi oikoa. Paistoaika on 8-12 tuntia hiukan riippuen siitä, miten paljon lihaa olet varannut ja jos et halua lähteä arvailemaan, junttaa lihan sisään paistomittari. Helpottaa elämää, eikä tarvi kristallipallosta vilkuilla, missä vaiheessa possu on ammattitermein nyhtövalmis.

N-P saunomassa

Nyt kun "poika saunoo", tässä vaiheessa sinulla ei ole muuta kuin aikaa, joten keksi parempaa käyttöä lopulle sixpackille ja kuuntele lisää Etelävaltioiden musikaalisia tuotoksia. Lisäksi vilkaise välillä, että uuniastiassa oleva neste ei pääse haihtumaan pois. Lisää tarvittaessa.

Kun kauan odotettu 90 astetta on saavutettu, ota possu pois lämmöstä, anna sen hengittää vartti ja käy kimppuun kahden haarukan aseistuksella. Toisella pidät kiinni, toisella nyhdät. Liha lähtee mukavina riekaleina varsinkin jos nyhdät syiden mukaisesti. Kuvaa tästä ei Leka ikävä kyllä saanut, koska tässä työstössä on molemmat kädet kiinni, mutta googlen syövereistä löytyy hyviä fotoja itse toimituksesta ja valmiista lopputuloksesta. Koitan lisäillä ensi kerralla, jos saan jonkun kuvaamaan loppuvaihetta.

Valmis tuotos

Kun possu on nyhdetty, lorauta sekaan hiukan paistolientä, omavalinnaista BBQ-soosia tai molempia. Tämän jälkeen vaaleata leipää, coleslawta ja muita lisukkeita  pöytään ja nautiskelemaan hyvällä köörillä, sekä ennenkaikkea ruokahalulla!

Eiköhän tällä eväällä talven ankeus katoa kauemmaksi. \,,/ 

Lomailua ja tsatsikia

Ugh! On se perkule, kun työnteko häiritsee harrastuksia, kuten esim. ruoanlaittoa. Reissua puskee ympäri Suomen, joten harmillisen paljon harvemmin ehtii vääntämään kunnon mättöä omassa keittiössään. Onneksi loma tuli hyvään saumaan ja ajattelinkin tempaista heti vapaiden alkuun päivityksen, jottei lukijakunta kuvittele Lekan teitä hylänneen.

Koska blogin suosituin/haetuin kirjoitus on selkeästi stifado, pitänee heittää erinomainen versio toisesta grekulandialaisesta peruseväästä, eli tsatsikista. Kyseinen tatina menee mm. kesällä aivan minkä tahansa grillievään kyljessä, leivän päällä, salaattien ohessa tai dippaillessa.

Valkosipulisen herkun ohje on Lekan matkaan lähtenyt jo aikoinaan Kreetalta, erinomaisesta pikku tavernasta ja lupaus on, että jos tsatsikista pidät, tätä parempaa ohjetta et enää tarvi. Tuosta mainitusta tavernasta ajattelin tehdä toisen blogipäivityksen aivan lähiaikoina...

Tsatsiki - Kreikkalainen valkosipulitahna

Ainekset:
Kreikkalaista jugurttia
Kurkkua
Valkosipulia
Oliiviöljyä

 Näillä saa jo herkkua aikaiseksi!

 (+extrat jos haluaa tuunata
basilikaa
viinietikkaa
hunajaa
mustapippuria
merisuolaa)

Valmistus:

Tämä on luultavasti yksinkertaisin ohje mitä ajatella voi. Ei turhaa valuttelua tai muutakaan hienostelua mitä monesti näkee. Ohjeella tulee noin neljä desiä valmista tahnaa, kuten kuvista näkyy, joten jos haluat enemmän, tuplaile määriä.

Veitsi käteen ja kurkku kahtia! Karsi pehmeät, vetiset sisälmykset pois! Kuoret pois! (jostain syystä tuo viimeinen ei kuulostanut enää väkivaltaiselta)

Sisälmykset pois!

Raasta niinkuin et koskaan ikinä aiemmin!

Raasta kurkku pienireikäisellä raastimella, kokoa raaste käteesi ja purista ylimääräinen mehu pois. Kurkkuraastepallo jugurtin sekaan, perään ruokalusikallinen oliiviöljyä ja 4 puristimen läpi juntattua valkosipulin kynttä.

 VALMIS!

Jos haluat jatkotuunata tsatsikia, rouhaise sekaan hiukan mustapippuria, ripaus merisuolaa ja hyppysellinen basilikaa. Hyvä lisä näihin on myös teelusikallinen juoksevaa hunajaa ja saman verran esim. omenaviinietikkaa.

Savukalan, grillatun pihvin, patongin tai ihan minkä tahansa kanssa ääntä kohden!  Lekan kesäloman aloitusbiisiksi valioitui aivan vahingossa Helloweenin ikilegendaarinen ralli, joten saa nyt luvan olla myös tämän evään valmistusbiisinä!

Rokkaavinta kesää ikinä toivotellen - Leka

Murinaa, mutinaa ja mussutusta!

Tällä kertaa ei tule varsinaista safkapäivitystä, vaan nyt on taas pakko avata sanainen arkku paristakin asiasta, mitkä Lekaa nyppivät oikein tuelta! Ruokaan toki liittyvät nekin...

1. Hyla-tuotteet
2. Light/kevyt/rasvattomat ihan mitkä vaan
3. Ravintolaruoan taso

Ai miksi? Kysytkö tosissasi? Avataanpa hiukan...

Kohta 1. eli Hyla tuotteet. On todella käsittämättömän rasittavaa yrittää löytää tänä päivänä kaupasta "normaaleja" maitotuotteita. Eräänkin kaupan hyllyllä vietin lainkaan aikaa liiottelematta viitisentoista minuuttia, ennekuin löysin ensimmäisen hylattoman kermaviilin. Yritetäänkö meidät kaikki saada laktoosittomien tuotteiden pariin? Mitä se sitten aiheuttaa, vai onko edes tutkittu? Alkaa tunkea lisää laktoosi-intoleranssia kaikille vai häh? Sitäpaitsi esim. hyla maito vain maistuu shceisselle! "Vähälaktoosiset" nyt vielä menevät ruoanlaitossakin koska niistä ei tule sivumakuja. Mutta voiko olla niin hiton vaikeata antaa ihmisten vetää normaaleitakin maitotuotteita? Sitäpaitsi laktoosittomathylamitkälienee ovat kalliimpiakin. Vai tämäkö on koko hyla-salaliiton takana kysyy Leka! Laitetaan meidät maksamaan enemmän jo nyt kalliista elintarvikkeista. Taidanpa vetää foliohattua syvemmälle päähäni...

Ja on huono muokkaus? Entä sitten...

Kohta 2. KUN onnistuin löytämään sen hylattoman kermaviilin, oli se sitten vuorostaan "kevyt". MIKSI? Tähän voi sitten joku piipertäjä taas avata sanaisen arkkunsa ja kehua kevyttuoteita ja mainita kolestroolit, ruokatottumukset yms. mutta allekirjoittaneella on palanut totaalisesti käpy tähän kevythössötykseen. Olen saattanut asiasta muutamaan otteeseen mainitakin. Jos tarkkoja ollaan, monessa "kevyt" tuotteessa on kovetettua rasvaa, joka lisää sitä hemmetin kolestroolia. Kevytmehut, limpparit jne. ovat täynnä mitä ihmeellisempiä lisäaineita, E-koodeja ja kaikkea epämääräistä makeutussontaa, joiden vaikutuksista elimistölle ei edes tiedetä, tai vaikka tiedettäisiinkin, ei kerrota. Kevytjuustoja ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan hyviksi. Käsitykseni juuston ideasta on aina ollut se, että mitä rasvaisempaa, sitä parempaa. Mutta kato ota siitä 0,1% juustoa... Yök! Kevyt metwursti???? Jos joku on erehtynyt maistamaan niitä, tietää, että se maistuu etäisesti hiukan suolaiselle kumilätkälle. Kevyt kinkku? Eräänkin suuremman suomalaisen lihajalostamon "kinkku" on tehty "broilerin lihaa käyttäen". Kinkku? Siis kanasta tehdään sikaa? Meille syötetään selluloosajohdannaisia ja kaikenlaista muuta käsittämätöntä kuraa "ravintona". Joku tässä ei täsmää. Puhumattakaan taistelusta "Voi vs. Kevytlevitteet". Eräs ystäväni joskus taannoin heitti hyvän esimerkin. Kuumana kesäpäivänä katso pihasta sopiva laakea kivi ja roiskaise sen päälle nokare voita ja nokare valitsemaasi wanna-be-levitettä. Tule takaisin puolen tunnin päästä ja katso tulos. Voi on sulanut kullankeltaiseksi kauniisti helmeileväksi nesteeksi, kevythärmä sen sijaan on palanut kökköiseksi tatinaksi. Kumpaa laitat elimistöösi mieluummin? Voisiko oikeasti kaupoista löytää lähitulevaisuudessa vaikka hyllyjä, joissa ei ole ainuttakaan kevyttuotetta? Tosin suuntausta katsoen taitaa olla turha toivo.

Kohta 3. Ravintolaruoan taso. Leka reissaa nykyään duunikseen ja joutuu syömään paljon ravintoloissa. Kuulostaa ehkä mukavalle, mutta sitä se ei ole. Kaupungista toiseen matkatessa jos iskee nälkä, on melkoisen ongelman edessä. Suomen ovat vallanneet tienvarsien megalomaaniset huoltoasemajätit, jotka tarjoilevat evästä, jota ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa muuksi kuin surulliseksi ruoantekeleeksi. Nämä jättiasemat tappavat kilpailun helppoudellaan ja monet pienet kahvilat ja ravintolat kokevat nääntymisen. Vaikka muualta saisi parempaa ruokaa, eivät pienet paikat voi kilpailla suurten jättien kanssa, koska takana ei ole massiivista rahasampoa ja markkinointikoneistoa.

Kaupungeissa - kuten kotoisassa Jyväskylässäkin - eräs nimeltä mainitsematon pääasiallisesti vihreänvärinen ja logossaan aakkosten yhdeksättätoista kirjainta kantava monopoli on kaapannut leijonan osan keskustan ruokapaikoista. Ainakaan Jyväskylän Amarilloon allekirjoittanut ei astu syömään enää jalallaankaan. Ruoat ovat järjestään teollisen makuisia ja ruoanlaitto ei ole taitoa edes nähnyt. Hiiltyneen karrelle palaneista ribseistä todettiin, että "no sen kuuluukin olla hiukan mustaa". Ehkä näin, mutta miten selitetään se, että kaikki grillilajitelman eväät olivat niin rapsakoita, että olen syönyt joskus mehevämmän hiilitabletinkin. Rossoissa syöt vakuumipusseissa vesihauteesssa lämmitettävää "herkkua" ja vakuumissa ovat tulleet paikalle valmiiksi pilkotut "tuoreet" salaatitkin. Kansainväliset viikot jossain mestassa tarkoittaa sitä, että saat eväitä, joista kokkikaan ei varmaan tiedä mitä ne sisältävät. Joka niemestä, notkosta ja saarelmasta löytyvät nuo äsken mainitut ravitsemusliikkeet ja muita kuten Huviretki, Fransmanni ja ties mitkä. Olemmeko me tosiaan niin laumaeläimiä, että menemme sinne, mihin meidät ohjataankin? Ai niin mutta ne bonukset... Älä edes aloita. Käy joskus ruokaostoksilla puoli vuotta jossakin bonuksettomassa mestassa ja laske paljonko säästit vaikka miten koittaisit laskea mukaan mahdolliset keskityspisteet näistä propagandamarketeista.

Kuinkahan kauan ketjut jyräävät? Niin pitkäänkö, että tästä maasta ei saa enää oikeasti hyvää ja tuoreista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Onneksi vielä on hyviä yksityisiä ravintoloitakin, joissa saa vielä sitä mitä tilaa!

Miksi suomalaiset eivät uskalla antaa palautetta ravintoloissa? Ei tämä homma parane koskaan jos väki juoksee olemattomien bonustensa perässä, syömässä ala-arvoista sapuskaa. Kilpailu on kohta olematonta ja pienet yrittäjät laittaneet lapun luukulle. Voisiko väki äänestää jaloillaan? Vai lukeeko yksityisten ravintoloiden hautuumaalla jokaisessa hautakivessä kohta sama teksti? "Menehtyi keskittämisen, ketjujen ja aivokuolleiden kuluttajien uhrina!"

Ai niin... Saa vetää hernettä nenään aivan vapaasti, mutta käypä silti testaamassa ensi kerralla joku pienempi ravintola. Saatat yllättyä positiivisesti. Ugh!

Tuonelansoosista kuorrutus

Koska Lekan keittiön facebookryhmässä olleen äänestyksen juhlapöydän ykkösenä voitti kinkku, on loman alun pikapäivityksen aiheena kinkun kuorrutus. Jo aiemmassa "KINKKUA!" tekstissä aihetta käsiteltiin parin ohjeen verran, mutta tässä vielä yksi vaihtoehto.

Kyseisen soosin voi täräyttää miltei mille tahansa liharuoalle, mutta kun tämän laittaa kinkun kuorrutukseksi, tietää että ollaan juuri siinä kohtaa hyvää wanhaa pakanajuhlaa, kun voi aloittaa bakkanaalit.

Tuonelansoosi/kuorrute

Ainekset:

1 valkosipuli (kaikki kynnet)
1 Sipuli
1 chilipaprika (jos ei pidä tulisesta, makea suippopaprika toimii hyvin)
3rkl juoksevaa hunajaa
3rkl ketsuppia
3rkl sinappia
3rkl valko- tai omenaviinietikkaa
2rkl tuoretta basilikaa (kuivayrttinä n. 1tl)
2rkl persiljaa
1/3tl cayannepippuria jauheena
1tl mustapippurirouhetta
1dl tai 3dl oliiviöljyä  (jos kuorrute vain 1dl, jos kastike 3dl)

Valmistus:

Tämän voi tehdä valmiiksi kinkun paistumisen loppuvaiheessa. Jos keittiöstäsi löytyy tehosekoitin, tämä on helppoa, mutta toimii sauvasekoittimellakin. Heitä tehoskoittimeen (tai sopivan kokoiseen korkealaitaiseen astiaan jos sauvailet),  kuoritut valkosipulinkynnet, pilkottu sipuli ja parika. Jyrryytä sekoittimella hetki, lisää mausteet ja jatka sekoittamista kunnes tatina on sen näköistä, että sitä voisi levitellä melko tasaisesti. Lopuksi valuta öljy sekaan sekoittimen käydessä. Valmis.

Kuorrutat kinkun (ohjeet löytyvät tuosta aiemmin mainitsemastani päivityksestä) ja vedät sikaa napaasi niin, että nälkä lähtee. Kuorrutus on taatusti erilainen kuin naapurin kinkussa. Eikä tarvi niitä iänikuisia neilikoita kiroilla. 

Kuorrutusmusaksi jotain herkkää ajankohtaan sopivaa musaa, kuten vaikka King Diamondin rykäisy No presents for christmas... 

Miten tipu täytetään...

Lemmy Kilmisterin syntymäpäivä, eli 24.12 lähestyy ja ihmiset ympäri maailman juhlivat sitä erinäisillä tavoilla, jotka toki kaikki ovat jotenkin yhteydessä kaikenlaisiin uskomuksiin.

Tuossa keskitalven juhlassa paras asia on syöminen. Runsas syöminen. Joskus jopa ylensyöminen. Miksei ylenantaminenkin. Antaminen... no. Ehkä emme jatka tätä ajatusketjua, ottaen huomioon mihin suuntaan olemme menossa. 

Lekan juhlapöydän tekee kala ja varsinkin kinkku, mutta niille ressukoille, jotka eivät jostain syystä (esim. uskomuksiensa, eettisyyden tai jonkin muun hömpötyksen vuoksi) pysty suussa sulavaa, paiston jäljiltä tirisevää, sikamaisen herkullista possunperää syömään, on pakko antaa vaihtoehto. Tämä vaihtoehto on silti lihaisa, joten se vielä annetaan anteeksi. EI! Tofu EI kuulu joulupöytään. Tai soijarouhehässäkät sen kummemmin. Mene leikkimään tehosekoittimeen jos ajattelit edes moista...

Kyseisenä vaihtoehtona siis toimii kanalintujen heimoon kuuluva Meleagris Gallopavo, eli kalkkuna. Miten se keskitalven juhlaa varten laitetaan on jossakinpäin maailmaa kuulemma ikuinen kiistan aihe, mutta tässä ainakin Lekan versio asiasta. Pariin otteeseen testattu ja hyväksi havaittu. Monia kalkkunantäytteitä vaivaa mauttomuus, mutta tätä ei. Kalkkunanpaisto itsessään on melkoinen operaatio, joka kestää nelikiloisellakin tipulla useita tunteja välivaleluineen päivineen. Sitä en ala tähän tällä erää laittamaan, jokainen taistelkoon itse. Mutta testaa ihmeessä tämä täyte...

Täytetty kalkkuna

Ainekset:

2dl kermaa

2 omenaa

2 päärynää

1 iso sipuli

4 valkosipulin kynttä

n.150g tai runsas kourallinen juustoraastetta

75g pähkinöitä (esim. cashew)

1,5 - 2,5 tl chilirouhetta oman maun mukaan

1,5tl mustapippuria TAI rosépippuria TAI pippurisekoitusta oman maun mukaan

nokare voita

Jos täytteestä haluaa hiukan sitkompaa, silloin sekaan voi repiä vielä viitisen kipaletta esim. paahtoleipäviipaleita.

Jos pitää myös possusta, voi täytteeseen laittaa vielä pekonia n. 50-75g, sillä ei se väärin ole.

Valmistus:

Murskaa valkosipulit veitsenlappeella. Palastele muu palasteltava. Kuullota sipulit voissa pannulla. (Kypsennä pekoni jos sitä laitat). Sekoita kaikki keskenään. Tunge tipuun...

Muista kuunnella sterot "repeat" asennossa, koko kalkkunan kypsymisajan Lemmyn Run run Rudolph:ia, jossa päivänsankari suopeasti laulaa vekkulia veisua Petteri Punakuonosta. Vedä kalkkuna napaan ja huuhdo se alas sopivalla virvokkeella. Eiköhän sillä yhden juhlapyhän yli pääse.

Tortillaa suomalaisittain

Päivää, että pätkähti. Lekalla oli vakaa tavoite vielä keväällä, että blogi päivittyisi kuukausitasolla ainakin kerran. Toisin kävi. Uusi duuni vei miehen sen verran mennessään pitkin poikin Suomea, että oikeastaan aikaa kokkailulle (tai ainakin siitä kirjoittamiselle) on ollut hälyyttävän vähän. Nyt kun kesän muut riennotkin on ohi, koetan päästä takaisin ruoanlaiton ja kirjoittamisen ihmeelliseen maailmaan. Ugh!

Seuraavat pari päivitystä tulee olemaan vastauksia palautteisiin, melko normaaleista, mutta hiukan tuunatuista sörsseleistä, mutta tänään keskitytään siihen, miten voi täräyttää nopeasti varsin maukkaat tortillat suomalaiseen tapaan. Puukko käteen, rokki soimaan ja menoksi!

Tortillas Finlandeses

Ainekset:

2pkt lihaisaa makkaraa oman maun mukaan (tässä ei jauhomössöpötköt pelitä)
1 pussillinen Lapin rieskoja (no tottakai niitä ohuita ja valmiiksi tortillan näköisiä)
1 prk herkkusieni viipaleita (tuoreetkin toki passaa paremmin kuin hyvin)
1 iso sipuli
1 vihreä paprika
Kirsikka- tai luumutomaatteja
3 valkosipulin kynttä
(Aurajuustoa jos haluaa ja kukapa EI haluaisi)
Jalapenoja
Ketsuppia + sinappia tai BBQ kastiketta tai vaikka chilikastiketta. Päätä ite!

Valmistus:

Paiskaa pöytään iso leikkuulauta reippaan läjähdyksen saattelemana, jotta naapurissakin tiedetään, että nyt on äijä kokkaushommissa. Suosikkipuukko käpälään ja makkarankarsimishommiin. Nyt pitää sen verran vihjata, että jos haluat testata Lekan mielestä ehkä Suomen parhaita makkaroita, vilkaise onko lähikaupassa myynnissä Veljekset Mattilan palvaamotuotteita. Toki ihan mistä tahansa perus grillimakkarasta (lihaisasta sellaisesta) saa mainiota täytettä, kunhan muistaa viillellä kyrsän siten, että palaset on tarpeeksi pieniä. Esim wanha kunnon neljään osaan viiltely ja sen jälkeen pienennys, tuottaa tortillan väliin sopivaa palasta. Tee myös sipulista viipaleita ja jaa ne kahteen odottamaan kahta eri kohtaloa. 

Reippaan kokoinen pannu tulille ja kun lämpö alkaa tuntua, heitä herkkusieniviipaleet päästämään höyryjä. Kun turha neste on haihtunut, laita voita tai öljyä perään, viskaa puolet sipuliviipaleista sekaan, kääntele paistosta  hetki ja sen jälkeen voitkin kaataa koko paloittelemasi makkaravuoren myös paistumaan. Jos jotain maustetta mielii, niin nyt on oikea aika. Grillimaustetta, chiliä, pippuria, jeeraa, you name it. Aivan oman maun mukaan. 

Kun makkarasetti paistuu, voit viipaloida tomaatit ja paprikan ja laittaa lautaselle odottamaan täytteeksi pääsyä. Myös se toinen puoli sipuliviipaleita samaan astiaan. Tee myös valkosipulista aivan ohuita siivuja tai murskaa. (Murskaaminen on aina jotenkin miehekkäämpää, vaikka itse tällä kertaa siivutinkin)

Kun makkaraseos alkaa näyttää kypsältä, nosta paistinpannu pöytään - mielellään jonkin kuumuutta kestävän päälle - lautanen eteen, jalapenot ja Aurajuusto viereen, täyteastia käden ulottuville, rieska lautaselle ja ala täyttää. Pohjalle pari kiepausta suosikki soosia, oli se sitten ketsuppisinappia, chilikastike, BBQ tai mikä tahansa, sen jälkeen mielikuvitus liikkeelle ja ala mässyttää.

 Taittelua vaille valmis...

Ruokailumusiikiksi suosittelen lämpimästi Ozzyn loistavaa "I don´t wanna stop" biisiä, koska kuten biisissä, tässäkään ei tiedä aivan tarkkaan mitä tekee, mutta sen ei halua loppuvan. Rock!

PS. Kiitokset "Haapaniemen Herttua" Terolle joka toimi koekaniinina kyseiselle pöperölle!

Walmiina ähmittäväksi!